18.4.2018 / No comments

INSPIRATION WEEKEND & BLOG AWARDS 2018

Moikka kaikki!

Viime viikonloppu oli mun kalenteriin merkattu kauan sitten pinkeillä stabiloilla ja monella sydämellä koristeltuna, sillä vihdoin ja viimein koitti Indieplacen järkkäämä inspiraatioviikonloppu ja myöskin Blog Awardsit (joissa mäkin teidän ansiosta olin ensimmäistä kertaa ehdolla!!) <3 Osallistuin itse tapahtumiin koko lauantaipäivän ajan, ja jaankin teille nyt vähän parhaita paloja niin päivä- kuin iltatapahtumastakin.

CREATIVE MORNING

Aamu aloitettiin vastikään avatussa Väinö Kalliossa, jossa meitä odotteli pieni aamuinen jumppahetki Jenny Henrikssonin kanssa. Keskityttiin availemaan niska-hartiaseutua ja tehtiin liikkeitä, jotka olis hyvä ottaa mukaan omaan päivittäiseen rutiiniin. Esimerkiks niin yksinkertainen asia, kuin käsien nostaminen ylös saattaa välillä jäädä tekemättä, mutta on tosi tärkeää olkapäiden hyvinvoinnille. Jumppailun jälkeen siirryttiin maistelemaan Breyersin uusia protskujädejä ja Anyday Nutsin pähkinäsekoituksia ja hiljennyttiin kuuntelemaan mielestäni tosi innostavaa puhetta inspiraatiosta ja sen merkityksestä luovaa työtä tehdessä. Puheen piti Julia Oravisto, joka on mm. BAY Helsinki -joogastudion perustaja. 

Untitled
Kuva: Eetu Järvi

Seuraavaksi siirryttiin kuuntelemaan esittelyä uudelleenlanseeratuista ranskalaisista NUXE:n kauneustuotteista, ja on varmaan sanomattakin selvää että tämä osio koko tapahtumasta oli mulle mielenkiintoisin! Olin superinnoissani varsinkin kuivaöljystä ja mehiläisvahaa sisältävästä huulivoiteesta, jotka ovat kyseisen merkin kulttituotteita, mutta itselleni aivan uusia tuttavuuksia. Saimme NUXE:lta kotiin muutamia heidän suosituimmista tuotteistaan testattavaksi, ja oon jo parin ensikokeilun jälkeen aivan rakastunut näihin! Esittelen tuotteita teille myöhemmin omassa postauksessaan joten STAY TUNED ;)

DSC06483

Viimeisenä, mutta ei missään tapauksessa vähäisimpänä saatiin nauttia ihanasta lounaasta, joka oli a) some-ystävällinen ulkonäöltään b) äärettömän monipuolinen ja c) täyttävä! Tarjolla oli Jyväbroiler-yrityksen valmistama sushisalaattibuffetti, josta sai keräillä omalle lautaselleen houkuttavimmat palat. Rakastuin esillepanoon ja kattaukseen itse ruuan lisäksi niin paljon, että mun on ihan pakko päästä toteuttamaan tää idea kaveriporukalla kotona joku kerta!!

DSC06490

DSC06487

BLOG AWARDS 

Päivätapahtuman jälkeen suuntasin kotiin valmistautumaan iltaa varten ystäväni Pepin kanssa. Tähtäsimme tapahtumapaikalle Kattilahallille noin seitsemäksi illalla, ja kierreltiin paikan päällä eri firmojen pisteitä, päästiin muun muassa tutustumaan Batisten uusiin kuivashampootuoksuihin ja Instrumentariumin uusiin kehyksiin ja aurinkolaseihin, joista tuun myöskin kertomaan lisää omassa postauksessaan! 

  iba18image1   iba18image2

Illan edetessä tuli jännittävimmän osion vuoro, eli Blog Awardsien voittajien julkistaminen! Mulla ei ollut omasta sijoituksestani mitään odotuksia, sillä kilpakumppanini Tulokas-sarjassa olivat uskomattoman kovia! Seurasin kuitenkin jännityksellä kaikki kategoriat läpi ja oli ihanaa nähdä, miten vilpittömän onnelliselta voittajat vaikuttivat! <3 Onnea vielä kaikille palkituille ja tietysti meille muillekin, ketkä oltiin ehdolla. :)

  iba18image4   iba18image3

Suunnattiin Kattilahallilta vielä hetkiseksi jatkoille keskustaan, mutta alkoi väsymys painaa jo sen verran että lähdettiin ruokakaupan kautta kotiin melko hyvissä ajoin! Kaiken kaikkiaan voin sanoa viettäneeni yhden parhaista päivistä ikinä!! Tällaiset suuremmat blogitapahtumat muistuttaa mua joka kerta siitä, miten ihana harrastus tää on ja miten paljon ihania ihmisiä oon saanut tän kautta tavata. <3 Jotenkin tulee vaan lisää uutta innostusta koko tätä hommaa kohtaan, ja valehtelematta mulla on jo 10 aloitettua postausta täällä bloggerin luonnoksissa odottamassa viimeistelyä ja julkaisua! :D

Kiitollinen ja onnellinen Petra kuittaa, kiitos kaikille tutuille ja ystäville sekä lukijoille ilman muuta. <3
Related Posts

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Latest Posts

Labels

lifestyle muoti oma tyyli oma elämä asu happy kauneus shoppailu lookbook meikit photo a day special fiilistely video throwback matkustelu ruoka valokuvaus weekend ajatuksia inspiration summer deep talk photography yhteistyö editorial thoughts hiukset hyvinvointi puheenaiheet kuukauden suosikit musiikki opiskelu DIY kengät monthly favorites my day polyvore sisustus sponsoroitu tutorialit vinkit haaste indiedays blog awards katumuoti kaupallinen yhteistyö kello kynnet kysymyspostaus mallikoulu pariisi personal sneak peek Daniel Wellington Nike air max aamiainen aamupala alekoodi beautiful friday co-creation hampaidenvalkaisu ice watch ideal of sweden inspirationday instagram instrumentarium juhlat kenya kesä koti kuulumisia opinnäytetyö ostokset party ripari safari silmälasit streetstyle syksy treeni trendit tyyli uusi vuosi 2017 2019 2020 Happy Joe IBA Michael Kors acne studios baker bag arki aurinkolasit avokadopasta blogi chiapudding chiapuuro contour kit diesel elokuvat finlayson furla metropolis hampaiden valkaisukynä helsinki ihonhoito indiedays jeffrey campbell joutsen jättineule kevät kielimatka link your blog linkkaa blogisi linkkaa instagram linkkaa youtube makia mango maybeauty metropolia motivaatio naked 3 naked basics oma aika parhaat elokuvat patent leather tote pepsodent white now puhelin puhelinkuoret q&a resepti santorini sarjat smoothie bowl snapshots spotify swiss clinic syksymeikki syyskuu tanssi tekstiiliteollisuus timanttiset.fi trendwalk trenssitakki tutorial unedited urban decay uudistuksia vaihto vaihto-opiskelu varjostus vastuullisuus vegaani viaplay what's in my bag

Instagram @petra_koo