16.11.2014 / 2 Comments

SMTHN



Kirjaimellisesti en keksinyt tälle postaukselle mitään järkevää otsikkoa. Varoitan  myös, että teksti luultavasti tulee sisällöltään olemaan sekavaa ja ehkä epäjärjestelmällistä... Mutta koittakaa kestää!

juuuväri


Mulla on nykyään lähes koko ajan sekavat fiilikset kaikkea kohtaan, eikä mun ajattelemisesta tule yhtään mitään. Oon tajunnut, että yritän välillä keskittyä liian moneen asiaan kerralla, ja lopulta en pysty tekemään mitään täysillä. Yritän parhaani mukaan suunnitella viikkoni siten, että ehtisin tehdä kaikkea mitä haluan, mutta tuntuu että en saa puoliakaan suunnitelmistani toteutettua. Välillä löydän itseni makaamasta sängyllä ja näpläämässä puhelinta, vaikka voisin yhtälailla olla tekemässä läksyjä, bloggaamassa tai muuten tekemässä sisältöä elämääni.
Mua stressaa alkava koeviikko kamalasti, sillä tuntuu kuin en olis oppinut mitään tässä jaksossa... En oo yhtään jaksanut keskittyä mihinkään ja ajatukset vaan harhailevat jatkuvasti. Näin kaamoksen lähestyessä päivät tuntuvat tosi raskailta ja mistään ei jaksaisi edes innostua.


jeeevärii


On tosin pari juttua, joihin oon nyt ihastunut ja joista haen puhtia huonoina hetkinä! 
Ensimmäisenä tulee mun syksyllä aloittama tankotanssi. Pyrin käymään treeneissä n. 4 kertaa viikossa, ja oon kyllä huomannut itse kehitykseni lajissa. Alkeistasolla oon käynyt tähän asti, mutta aion treenata kovasti, jotta pääsisin jatkotasolle vuodenvaihteessa! Treenien jälkeen tulee vaan niin mahtava fiilis, kun tajuaa oppineensa vaikka mitä uutta.
Oon hiljattain myös innostunut paljon katutyyleistä (syynä tähän varmaan Pietarin reissu...!). Eniten tämänhetkisistä tyyleistä mua inspiroi minimalismi pukeutumisessa. Tähän kuuluvat yksinkertaiset yhdistelmät, ehkä jollain pikkuisella yksityiskohdalla. Värimaailma on musta-harmaa-valkoinen-denim, ja se sopii mun mielestä paremmin kuin hyvin tähän syys-talvi-kauteen.


juuväri

Alkavan viikon tavoitteena mulla olis olla iloisempi ja pirteämpi, mennä aiemmin nukkumaan, tehdä parhaani koeviikkoa varten ja olla stressaamatta liikaa turhaan. Toivottavasti onnistun nämä tavoitteet saavuttamaan :) Mukavaa viikkoa kaikille sekä tsemppiä koeviikkoa varten niille, joilla se on alkamassa!!

// This post was mostly about my thoughts right now. I feel stressed about exam week and can't concentrate on anything properly. I haven't felt myself very happy for the last few weeks and I don't have much extra energy to do things I really want to.
Instead of complaining for the whole post, I want to share my two biggest loves at the moment. The first thing is my newest hobby, pole dancing. I have noticed myself getting better at it after every lesson, and that really makes me glad. I want to work really hard to go to the next level, and my goal is to get there after the New year.
I also get good vibes from street styles. Especially I'm inspired by minimalism in fashion. It contains simple outfits, mostly black, white, grey and denim clothes maybe with a small detail / twist in them. I think that this style really kind of describes this "fall to winter" season haha....
Have a great week guys and thank you for reading about my feelings <3

Related Posts

2 kommenttia:

Latest Posts

Labels

lifestyle muoti oma tyyli oma elämä asu happy kauneus shoppailu lookbook meikit photo a day special fiilistely video throwback matkustelu ruoka valokuvaus weekend ajatuksia inspiration summer deep talk photography yhteistyö editorial thoughts hiukset hyvinvointi puheenaiheet kuukauden suosikit musiikki opiskelu DIY kengät monthly favorites my day polyvore sisustus sponsoroitu tutorialit vinkit haaste indiedays blog awards katumuoti kaupallinen yhteistyö kello kynnet kysymyspostaus mallikoulu pariisi personal sneak peek Daniel Wellington Nike air max aamiainen aamupala alekoodi beautiful friday co-creation hampaidenvalkaisu ice watch ideal of sweden inspirationday instagram instrumentarium juhlat kenya kesä koti kuulumisia opinnäytetyö ostokset party ripari safari silmälasit streetstyle syksy treeni trendit tyyli uusi vuosi 2017 2019 2020 Happy Joe IBA Michael Kors acne studios baker bag arki aurinkolasit avokadopasta blogi chiapudding chiapuuro contour kit diesel elokuvat finlayson furla metropolis hampaiden valkaisukynä helsinki ihonhoito indiedays jeffrey campbell joutsen jättineule kevät kielimatka link your blog linkkaa blogisi linkkaa instagram linkkaa youtube makia mango maybeauty metropolia motivaatio naked 3 naked basics oma aika parhaat elokuvat patent leather tote pepsodent white now puhelin puhelinkuoret q&a resepti santorini sarjat smoothie bowl snapshots spotify swiss clinic syksymeikki syyskuu tanssi tekstiiliteollisuus timanttiset.fi trendwalk trenssitakki tutorial unedited urban decay uudistuksia vaihto vaihto-opiskelu varjostus vastuullisuus vegaani viaplay what's in my bag

Instagram @petra_koo